
Food Baitin toiminta-aikaa jatkettu elokuun loppuun
Food Bait -projektin toiminta-aikaan on saatu rahoittajalta jatkoa kaksi kuukautta, 31.8.2019 saakka. Toiminta-ajan jatko on mahdollista alkuperäisen budjetin puitteissa, joten lisärahoitusta ei ole tarvittu.
Elokuun loppuun mennessä projektiryhmä muodostaa hankkeen aikana testatuista konsepti- ja tuotekehitysmenetelmistä työkalupakin suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Aineisto tulee vapaasti yritysten, sekä tutkimus-, koulutus- ja kehittämisorganisaatioiden käyttöön Food Baitin verkkosivuille.
Kevään 2019 tapahtumia
Kevään aikana ennen raportointia on kuitenkin luvassa vienninedistämismatka Suomesta Ruotsiin 20.-22.3., sekä Uumajan yliopiston järjestämiä työpajoja. Kaikki projektista kiinnostuneet ovat myös tervetulleita Seinäjoella järjestettävään Food Business Summit -tapahtumaan, jonka FBS Brunch -osiosta keskiviikkona 27.3.2019 klo 10-12 vastaa Food Bait -projekti.
Lue lisää ja ilmoittautumisohjeet Food Business Summitiin: https://www.intoseinajoki.fi/foodsummit/
Valitettavasti kommentteja ei voi juuri nyt jättää.